RAKASTAMME RUOKAA
Meille rakkaus ruokaan on etusijalla. Haluamme yhdistää ihmiset nauttimaan hyvän ruoan ja juoman hetkistä. Hyvät maut kohottavat mielialaa, ja Maldon tuo taikaansa kaikkiin tilaisuuksiin, kulttuureihin ja ruokalajeihin. Intohimomme on innostaa niin ammatti- kuin kotikokkejakin.
INSPIRAATIO
Haluamme kannustaa hauskanpitoon ja nautintoon, joka syntyy kokeilevasta ruoanlaitosta, kun tavoitteena on tehdä mistä tahansa annoksesta erikoislaatuinen. Haluamme olla mukana luomassa hetkiä ja kokemuksia, jotka herättävät tunteita vielä ruokahetken jälkeenkin.
INNOVAATIO
Olemme kohta jo 140-vuotiaita, mutta katsomme Maldonilla aina tulevaisuuteen kekseliäisyydellä ja innostuneisuudella. Haluamme rohkaista mielikuvitusta ja olla jakamassa nuo kokemukset (paikallamme) ruokapöydän sydämessä.
MISTÄ ALOITIMME
Kuuluisa nimi syntyy. Vuodesta 1882 suolamme on valmistettu samoilla menetelmillä käsityönä Maldonin rannikkokaupungissa Englannissa. Paikka on seisahtunut, mutta silti jatkuvassa liikkeessä. Pysyvä, mutta jatkuvasti haastava. Suola pysyy kuitenkin aina samana.
ERINOMAISUUTTA NELJÄSSÄ SUKUPOLVESSA
Neljän sukupolven ajan suolanvalmistajamestarimme ovat keränneet käsin pyramidikiteet, joista on tullut Maldonin tavaramerkki. Osbornen perhe on valmistanut korkeatasoisinta suolaa jo vuosisadan. Tuon pitkän ajan ja kaiken valmistetun suolan lomassa perhe on ylläpitänyt ikiaikasta tietotaitoa ja samalla luonut maailmanlaajuisesti tunnetun brändin.
PERHEYRITYS
Nykään on harvinaista, että perheyritysten johdossa on yhä perhe. Maldonia johtaa Steve Osborne, joka seuraa isänsä Cliven, isoisänsä Cyrilin ja isoisoisänsä Jamesin jalanjäljissä.
TYÖMME
Keräämme suolahiutaleet käsin, jotta voimme olla varmoja täydellisestä mausta ja koostumuksesta. Sitten pakkaamme ne ja lähetämme ne ympäri maailmaa. Mutta siinä ei ole kaikki. Olemme ottaneet tehtäväksemme inspiroida kokkeja ja kulinaristeja sekä tulevien sukupolvien lahjakkuuksia, missä ikinä he odottavatkaan. Teemme kaiken tämän intohimolla.
TAITOMME
Suolan valmistajina jo neljännessä sukupolvessa olemme keränneet maailmankuulut suolakiteemme käsin Maldonin rannikkokaupungissa jo vuodesta 1882. Englannin kiemurtelevilla rannikkoseuduilla suolaa on valmistettu jo miltei tuhat vuotta.
KESTÄVYYS
Kannamme yritysvastuuta niin asiakkaista, kumppaneista kuin henkilöstöstä, ja yrityksenä otamme sen erittäin vakavasti. Olemme kaikissa maailman muutoksissa luoneet johdonmukaisesti laadukasta, käsityönä valmistettua tuotetta jo neljässä sukupolvessa. Jokainen sukupolvi on pitänyt kestävyyden mielessään. Liiketoimintaamme kasvattamalla ja mukauttamalla olemme varmistaneet, että luomme kestävää tulevaisuutta seuraavallekin sukupolvelle.
Sitoudumme vähentämään hiilipäästöjä keskeisissä tuotantoprosesseissamme ja tavoittelemme nettonollapäästöjä vuoteen 2050 mennessä. Jo alkumatkalla olemme ottaneet edistysaskeleita:
Toiminnastamme ei muodostu enää lainkaan kaatopaikkajätettä. Olemme sitoutuneet säilyttämään tämän tason ja tunnistamaan uusia mahdollisuuksia jätteen vähentämiseen kaikissa liiketoiminnoissa.
Jokainen Maldon Salt -laatikko tukee World Land Trust -järjestöä ja heidän upeaa työtään uhanalaisten elinympäristöjen ja villieläinten suojelemiseksi. Lisäksi pyrimme vähentämään purkkien pakkausmuovin määrää.
Työpaikkakulttuurimme edistää työntekijöiden kasvua, hyvinvointia ja osallisuutta. Varmistamme siten kaikkia tiimin jäseniä kannustavan ympäristön. Olemme ylpeitä tuesta, jota annamme ravintola-alalle ja yhteistyössä kumppaneidemme kanssa myös uusille kokeille heidän uransa alkutaipaleella.
TUNNUSTUS
Vuonna 2010 kuningatar vieraili suolatehtaallamme Maldonissa. Kaksi vuotta myöhemmin meille myönnettiin hovihankkijan Royal Warrant -arvonimi merisuolan tuottajina.
ROYAL ACADEMY OF CULINARY ARTSIN LIITÄNNÄISJÄSEN
Akatemia on Britannian johtava keittiömestarien, kondiittorien, ravintolapäälliköiden ja tavarantoimittajien yhdistys, joka on sitoutunut kouluttamaan nuoria ravintola-alalle.
MISSIOMME
Yhdistää ihmisiä nautinnollisiin ruoka- juomahetkiin ympäri maailman joka päivä.
TOIMINTAMME YDIN
Toimintamme ydin Luoda ja juhlistaa hyviä makuja.
VISIOMME
Inspiroida ammatti- ja kotikokkeja sekä ruokaintoilijoita nauttimaan Maldon-suolasta päivittäin, tehden tavallisesta erikoislaatuista.
SUOLAMME
Pyramidinmuotoiset kiteet ovat Maldonin tunnus, ja suolaamme pidetään ympäri maailman parhaana englantilaisena merisuolana. Hiutaleet luovuttavat suolaisen makunsa suloisella tarkkuudella. Puhtaassa maussa on raikasta intensiteettiä. Tätä monikäyttöistä raaka-ainetta voi käyttää missä tahansa ruoanlaiton vaiheessa.
MAININTOJA
LIITY POSTITUSLISTALLEMME
Vastaanota tuoreimmat uutiset ja inspiroidu uusista resepteistä.